torstai 28. elokuuta 2014

24h-hacktonic


 24h- hacktonic 28.-29.8.2014


Järjestämämme opiskelijoiden leiri alkaa tänään. Tarkoitus on siis tehdä mobiilisovelluksia  yhden kokonaisen vuorokauden ajan.
Leirille on ilmoittautunut 48 opiskelijaa ja kouluttajia saapuu kymmenen. Minä projektipäällikkönä olen mukana koko tapahtuman ajan.
Opiskelijat tulevat neljästä eri oppilaitoksesta. Mukana ovat Valkeakosken seudun aikuis- ja ammattiopiston, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston sekä Ikaalisten kauppaoppilaitoksen datanomi-opiskelijat. Graafisen puolen opiskelijoita on tulossa Ikaalisten Ikatalta.
Olemme jakaneet opiskelijat etukäteen kolmen henkilön ryhmiin, joissa jokaisessa on mukana kaksi datanomia ja yksi graafikko.
Kannettavia on asennettuna aika kasa, niihin on laitettu etukäteen Visual Studiota, Blenderiä, Photoshop-ohjelmaa ja Unitya. It-tukemme Järvisen Tapio oli tehnyt leiriä varten parin viikon ajan uskomattoman paljon työtä.
Kaiken pitäisi olla valmista, kunhan vain tehtävänannot alkavat. Itse tilaisuus alkaa puoliltapäivin, mutta innokkaimmat saapuvat ilmoittautumiseen jo kymmenen maissa.

Leirin tapahtumiin voi tutustua kuvin ja tekstein: http://www.facebook.com/mobiilisovelluksiamoniammatillisesti

Aloitamme tilaisuuden yhteisesti auditoriossa. Kerron opiskelijoille leirin järjestelyistä, säännöistä ja esittelen mukana olevat opettajat. Drazen ja Martin hoitavat Microsoftin esittelytilaisuuden ja kertovat ohjelmoinnin tulevaisuudesta ja mm. juuri Kinetic -skenaarioista.  Yrityselämän yhteiskumppaniksi olemme saaneet paikallisen tietotekniikka-alan yrityksen Micro Magicin ja Haapavuoren Kimmon. Esittelemme leirin ohjelmaa ja pääasiallinen tehtävänämme on seuraavan vuorokauden aikana suunnitella ja toteuttaa tiimissä peli, sisältäen graafisen suunnitelman. Osa datanomeista oli jaoteltu tiimirooliltaan markkinoijiksi ja heidän oli tarkoitus suunnitella pelille sen kaupallistamista.





































Palaamme Ikaalisten keltaiselle koululle, mikä on koko leirin pääasiallinen tapahtumapaikka. Oman ryhmän löytäminen, tutustuminen ja ohjelman suunnittelu alkaa.
Fläppipapereilla ja tusseilla on käyttöä ja tiloissa käy aika tohina. Ideoita on kukkien kastelu- järjestelmästä lähtien suomalaisen miehen juhannus-juomapeliin. Ihastelemme opettajina ideoiden innovatiivisuutta ja ryhmien työskentelyä.
Suunnitteluun oli aikaa 15 minuuttia, jonka jälkeen jokainen ryhmä esittelee lyhyesti kahdessa minuutissa tuotoksensa. Kyseessä on ns. projektien pitchaus ja saamme kuullakin hyviä ja "lennokkaita" esityksiä eri aiheista.

Tutustumme joukolla Visual Studion käyttöön. Kaikilla opiskelijoilla ei ole lainkaan ohjelmointialan tuntemusta, joten heille käy paremmin valmiiden Visual Studioille tehtyjen pelien muokkaus ja muuttaminen.
Osa aloittaa ideansa toteutuksen suoraan Unitylla. Graafikoille etsitään läppäreihin vielä piirto-alustoja niin projektiemme toteutusvaihe voi kunnolla alkaa.
Ohjausta ja ohjaajia tarvitaan leirillä aikatavalla. Osaamistaso alkaa osalla tyhjästä, joten edes peliprojektien lataaminen ja avaaminen omalla koneella ei kaikilla onnistu. Microsoftin Student Partner- ohjelman Niklas Rauniolla, Juha Kilpalalla ja Samir Kais Aissa Baccouchella sekä leirin opettajilla on kiire.  Projektien tekeminen jatkuu illan ja yömyöhään. Verkkoyhteydet ovat hitaalla ja Xbox-pelihaasteemme alkaa vasta vähän ennen puoltayötä. Innokkaita pelaajia kuitenkin vielä löytyy, onhan pelihaasteemme palkintona vuoden ilmaiset pelit Xboxiin.

Nukumme opettajien kanssa yön vuoroissa. Osa on ohjaamassa, valvomassa ja osa huilaa. Osa opiskelijoista ei mene nukkumaan ollenkaan ja jatkaa työtänsä koko yön yli. Aamulla seitsemän aikaan herättyäni onkin edessä aika unenpöpperöisiä katseita. Osa nukkuu vieläkin luokkien tuoleilla tai on nuukahtanut pöydälle.
Projekteja on syntynyt, osalla ne on pidemmälle kehitettyjä ja hienoja toteutuksia. Ylpeänä voi kertoa, että ainoastaan kahdella ryhmällä toteutuksen taso jäi peli-idean ja graafisen suunnittelun tasolle.

24h-leirin tarkoitus on haastaa itsensä henkiselläkin tasolla. Tiimityöskentely on vaativa laji tuntemattomien ihmisten kanssa ja vielä vuorokausi yhteen menoon. Nuoret jaksoivat silti venyä ja selvisimme ilman ihmeellisimpiä konflikteja.

Ilta / yöpalaa oli aamullakin vielä jääkaappi täynnä. Jotenkin tuntui, että ohjelmointileirin tapaan nuoret ajattelivat nimenomaisesti syövänsä siellä lättypizzaa ja batteria. Sitä noudettiin lähikaupasta evääksi jossakin vaiheessa kassikaupalla.

Seuraavana päivänä alkaa projektien esittely ja projektien palkitseminen. Saamme kuunnella 13 hienoa toteutusta tai suunnitelmaa. Graafiset toteutukset ovat toinen toistaan hienompia ja upeampia. Pelit ovat hauskoja ja ajateltuja. Esitykset ovat huumorintajuisia ja saavat koko yleisön välillä purskahtamaan nauruun.
Tuomareina toimivat leirin opettajat ja Micro Magicin Kimmo Haapavuori.
Tuomareina olimme vaikean tilanteen edessä. Parhaan valinta ei ole helppoa. Kaikki tiimit ovat tehneet kovaa työtä ja hienoja sekä hauskoja toteutuksia.
Arvioimme peleissä kokonaisuutta, johon vaikutti tiimin työkentely, peli-idea, pelihahmot, pelin suunnittelu ja toteutus sekä tiimin esitykset.

Ensimmäisen palkinto meni tiukan mielipiteiden vaihdon jälkeen pelille nimeltä Cow's from the Sky.  Pelissä farmari räjäyttää naapurifarmarin pellolle pommin, joka lennättää naapurin lehmät ilmaan. Farmari pyydystää pelissä näitä lehmiä itselleen pienellä aivan mahdottoman suloisella lava-autolla. Projektin esitys oli hauska, lisäksi tiimi teki keskenään leirin ajan hyvää yhteistyötä.

Kunniamaininnan (toisen sijan) palkinnon sai käytänteistä poiketen peli nimeltä Troll quest. Tuomareiden mielipiteet peliprojektien paremmuudesta jakautuivat niin tasan ensimmäisen ja kunniamaininnan saaneen kesken, joten päädyimme palkitsemaan kummankin.

Pelissä netissä oleva trolli yrittää väistellä häntä kiinniottavia "hyviä" hahmoja. Yhteentörmäyksen seurauksena, trolli muuttuu aina häneen yhteen törmääväksi hahmoksi. Pelin loppu riippuu aina törmäyksen aiheuttaneesta hahmosta.
Pelin hahmot ja grafiikka olivat taas todella hyvin suunniteltuja, lisäksi arvostimme suuresti pelin vaihtoehtoisten loppujen suunnittelua. Tiimi jaksoi myös työskennellä tiivisti koko yön ja tekivät hyvää yhteistyötä.

Graafisen suunnittelun palkinnon sai peli nimeltä Cake run ( zombie - juoksupeli). Graafisen suunnitelman tekijän ryhmä vaihtui illan aikana, jonka jälkeen ryhmästä ei löytynyt yhteistä säveltä toteutukseen saakka. Projektin läpiviemisestä ja itsepintaisuudesta sekä todella hienosta suunnitelmasta annettiin ansaittu palkinto ryhmän graafikolle.

Siivoamme vielä yhteistuumin kouluamme, järjestelemme paikkoja ja sanomme toisillemme näkemiin. Hankkeen opettajien kanssa yhteistuumin päättelemme, että seuraavakin leiri on järjestettävä. Paikkaakin jo ennen kotiinlähtöä pohdittiin. Student partnerit lupaavat tulla seuraavaankin toteutukseen mukaan.


Microsoft on järjestänyt 24h-pelihacktonicia aiemminkin ammattikorkeakoulutasolla. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin nuorten ammatilliselle puolelle. Lohduttavaa siis, että ensimmäinen kerta heille ja ensimmäinen meille. Pilotti sujui ensimmäiseksi kerraksi nähden todella hyvin. Ensimmäinen kerta on siis aina tehtävä, niin tietää ne parannus- ja kipukohdat. Hienoa oli ja henkilökohtaisesti nautin leiristä!