24h- hacktonic 28.-29.8.2014
Järjestämämme
opiskelijoiden leiri alkaa tänään. Tarkoitus on siis tehdä
mobiilisovelluksia yhden kokonaisen
vuorokauden ajan.
Leirille on
ilmoittautunut 48 opiskelijaa ja kouluttajia saapuu kymmenen. Minä
projektipäällikkönä olen mukana koko tapahtuman ajan.
Opiskelijat tulevat neljästä eri oppilaitoksesta. Mukana ovat Valkeakosken seudun aikuis- ja
ammattiopiston, Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston sekä Ikaalisten
kauppaoppilaitoksen datanomi-opiskelijat. Graafisen puolen opiskelijoita on
tulossa Ikaalisten Ikatalta.
Olemme jakaneet
opiskelijat etukäteen kolmen henkilön ryhmiin, joissa jokaisessa on mukana
kaksi datanomia ja yksi graafikko.
Kannettavia on
asennettuna aika kasa, niihin on laitettu etukäteen Visual Studiota, Blenderiä,
Photoshop-ohjelmaa ja Unitya. It-tukemme Järvisen Tapio oli tehnyt leiriä
varten parin viikon ajan uskomattoman paljon työtä.
Kaiken pitäisi olla
valmista, kunhan vain tehtävänannot alkavat. Itse tilaisuus alkaa
puoliltapäivin, mutta innokkaimmat saapuvat ilmoittautumiseen jo kymmenen
maissa.
Leirin tapahtumiin
voi tutustua kuvin ja tekstein: http://www.facebook.com/mobiilisovelluksiamoniammatillisesti
Aloitamme
tilaisuuden yhteisesti auditoriossa. Kerron opiskelijoille leirin
järjestelyistä, säännöistä ja esittelen mukana olevat opettajat. Drazen ja
Martin hoitavat Microsoftin esittelytilaisuuden ja kertovat ohjelmoinnin
tulevaisuudesta ja mm. juuri Kinetic -skenaarioista. Yrityselämän yhteiskumppaniksi olemme saaneet
paikallisen tietotekniikka-alan yrityksen Micro Magicin ja Haapavuoren Kimmon.
Esittelemme leirin ohjelmaa ja pääasiallinen tehtävänämme on seuraavan
vuorokauden aikana suunnitella ja toteuttaa tiimissä peli, sisältäen graafisen
suunnitelman. Osa datanomeista oli jaoteltu tiimirooliltaan markkinoijiksi ja
heidän oli tarkoitus suunnitella pelille sen kaupallistamista.
Palaamme Ikaalisten
keltaiselle koululle, mikä on koko leirin pääasiallinen tapahtumapaikka. Oman
ryhmän löytäminen, tutustuminen ja ohjelman suunnittelu alkaa.
Fläppipapereilla ja
tusseilla on käyttöä ja tiloissa käy aika tohina. Ideoita on kukkien kastelu-
järjestelmästä lähtien suomalaisen miehen juhannus-juomapeliin. Ihastelemme
opettajina ideoiden innovatiivisuutta ja ryhmien työskentelyä.
Suunnitteluun oli
aikaa 15 minuuttia, jonka jälkeen jokainen ryhmä esittelee lyhyesti kahdessa
minuutissa tuotoksensa. Kyseessä on ns. projektien pitchaus ja saamme kuullakin
hyviä ja "lennokkaita" esityksiä eri aiheista.
Tutustumme joukolla
Visual Studion käyttöön. Kaikilla opiskelijoilla ei ole lainkaan
ohjelmointialan tuntemusta, joten heille käy paremmin valmiiden Visual
Studioille tehtyjen pelien muokkaus ja muuttaminen.
Osa aloittaa ideansa
toteutuksen suoraan Unitylla. Graafikoille etsitään läppäreihin vielä
piirto-alustoja niin projektiemme toteutusvaihe voi kunnolla alkaa.
Ohjausta ja ohjaajia
tarvitaan leirillä aikatavalla. Osaamistaso alkaa osalla tyhjästä, joten edes
peliprojektien lataaminen ja avaaminen omalla koneella ei kaikilla onnistu.
Microsoftin Student Partner- ohjelman Niklas Rauniolla, Juha Kilpalalla ja Samir
Kais Aissa Baccouchella sekä leirin opettajilla on kiire. Projektien tekeminen jatkuu illan ja
yömyöhään. Verkkoyhteydet ovat hitaalla ja Xbox-pelihaasteemme alkaa vasta
vähän ennen puoltayötä. Innokkaita pelaajia kuitenkin vielä löytyy, onhan
pelihaasteemme palkintona vuoden ilmaiset pelit Xboxiin.
Nukumme opettajien
kanssa yön vuoroissa. Osa on ohjaamassa, valvomassa ja osa huilaa. Osa
opiskelijoista ei mene nukkumaan ollenkaan ja jatkaa työtänsä koko yön yli.
Aamulla seitsemän aikaan herättyäni onkin edessä aika unenpöpperöisiä katseita.
Osa nukkuu vieläkin luokkien tuoleilla tai on nuukahtanut pöydälle.
Projekteja on
syntynyt, osalla ne on pidemmälle kehitettyjä ja hienoja toteutuksia. Ylpeänä
voi kertoa, että ainoastaan kahdella ryhmällä toteutuksen taso jäi peli-idean
ja graafisen suunnittelun tasolle.
Ilta / yöpalaa oli aamullakin vielä jääkaappi täynnä. Jotenkin tuntui, että ohjelmointileirin tapaan nuoret ajattelivat nimenomaisesti syövänsä siellä lättypizzaa ja batteria. Sitä noudettiin lähikaupasta evääksi jossakin vaiheessa kassikaupalla.
Seuraavana päivänä alkaa projektien esittely ja projektien palkitseminen. Saamme kuunnella 13 hienoa toteutusta tai suunnitelmaa. Graafiset toteutukset ovat toinen toistaan hienompia ja upeampia. Pelit ovat hauskoja ja ajateltuja. Esitykset ovat huumorintajuisia ja saavat koko yleisön välillä purskahtamaan nauruun.
Tuomareina toimivat leirin opettajat ja Micro Magicin Kimmo Haapavuori.
Tuomareina olimme vaikean tilanteen edessä. Parhaan valinta ei ole helppoa. Kaikki tiimit ovat tehneet kovaa työtä ja hienoja sekä hauskoja toteutuksia.
Arvioimme peleissä kokonaisuutta, johon vaikutti tiimin työkentely, peli-idea, pelihahmot, pelin suunnittelu ja toteutus sekä tiimin esitykset.
Ensimmäisen palkinto
meni tiukan mielipiteiden vaihdon jälkeen pelille nimeltä Cow's from the
Sky. Pelissä farmari räjäyttää
naapurifarmarin pellolle pommin, joka lennättää naapurin lehmät ilmaan. Farmari
pyydystää pelissä näitä lehmiä itselleen pienellä aivan mahdottoman suloisella
lava-autolla. Projektin esitys oli hauska, lisäksi tiimi teki keskenään leirin
ajan hyvää yhteistyötä.
Kunniamaininnan
(toisen sijan) palkinnon sai käytänteistä poiketen peli nimeltä Troll quest.
Tuomareiden mielipiteet peliprojektien paremmuudesta jakautuivat niin tasan
ensimmäisen ja kunniamaininnan saaneen kesken, joten päädyimme palkitsemaan
kummankin.
Pelissä netissä
oleva trolli yrittää väistellä häntä kiinniottavia "hyviä" hahmoja.
Yhteentörmäyksen seurauksena, trolli muuttuu aina häneen yhteen törmääväksi
hahmoksi. Pelin loppu riippuu aina törmäyksen aiheuttaneesta hahmosta.
Pelin hahmot ja
grafiikka olivat taas todella hyvin suunniteltuja, lisäksi arvostimme suuresti
pelin vaihtoehtoisten loppujen suunnittelua. Tiimi jaksoi myös työskennellä
tiivisti koko yön ja tekivät hyvää yhteistyötä.
Graafisen
suunnittelun palkinnon sai peli nimeltä Cake run ( zombie - juoksupeli).
Graafisen suunnitelman tekijän ryhmä vaihtui illan aikana, jonka jälkeen
ryhmästä ei löytynyt yhteistä säveltä toteutukseen saakka. Projektin
läpiviemisestä ja itsepintaisuudesta sekä todella hienosta suunnitelmasta
annettiin ansaittu palkinto ryhmän graafikolle.
Siivoamme vielä
yhteistuumin kouluamme, järjestelemme paikkoja ja sanomme toisillemme näkemiin.
Hankkeen opettajien kanssa yhteistuumin päättelemme, että seuraavakin leiri on
järjestettävä. Paikkaakin jo ennen kotiinlähtöä pohdittiin. Student partnerit lupaavat
tulla seuraavaankin toteutukseen mukaan.
Microsoft on
järjestänyt 24h-pelihacktonicia aiemminkin ammattikorkeakoulutasolla.
Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin nuorten ammatilliselle puolelle.
Lohduttavaa siis, että ensimmäinen kerta heille ja ensimmäinen meille. Pilotti
sujui ensimmäiseksi kerraksi nähden todella hyvin. Ensimmäinen kerta on siis
aina tehtävä, niin tietää ne parannus- ja kipukohdat. Hienoa oli ja
henkilökohtaisesti nautin leiristä!

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tarkista saapunut kommentti, mobiilisovelluksiin
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.